19.8.11

Klubin ihme.

Sanattomaksi vetää.

Eilinen päivä tullaan muistamaan Suomen jalkapalloilun historiassa vielä pitkään. Eilen saimme kokea jotain ainutlaatuista. Jotain erikoista. Jotain aivan käsittämättömän upeaa. Silti pelin jälkeen kaiken sen riehumisen ja telkkarille huudon jälkeen mieli oli jollain tavaa tyhjä. Mitä H-E-L-V-E-T-T-I-Ä äsken juuri tapahtui? Näimme itseluottamusta huokuvan suomalaisen jalkapalloseuran, joka pelasi paremmin kuin saksalainen huippujoukkue ja voitti ottelun 2-0 ja vielä täysin ansaitusti. Tuon parituntisen aikana ketään ei kiinnostanut vedonlyöntihuijaukset tai seuralisenssisekoilut. HJK on Suomen rakastetuin ja vihatuin joukkue, jonka vierailu maakunnissa kerää aina kauden suurimmat yleisölukemat.

Onhan se Klubi, Stadista.

Mutta eilen nekin kaverit, jotka huutavat Veikkausliigapeleissä HomohomoHJK:ta, olivat melkein kaikki Klubin takana. Se ei johdu siitä, että yhtäkkiä se suurin vihollinen olisi vähemmän kuvottava, vaan ymmärrettiin HJK:n menestyksen vaikutus suomalaiseen jalkapallokulttuuriin. Maajoukkuepeleissä on nähty kuinka Olympistadionin Pohjoiskaarteen täyttää kirjava joukko erilaisia ihmisiä. Sieltä löytyy niin stadilaisia, turkulaisia, vaasalaisia, kemiläisiä, oululaisia, lahtelaisia, järvenpääläisiä, kuopiolaisia, mikkeliläisiä kuin tamperelaisiakin. Kaikki sovussa keskenään. Kaikki haluavat nähdä sen päivän, kun Suomi on Jalkapalloyhteiskunta.

HJK:n joukkue on erityislaatuinen joukkue. Sen pelaaminen on ollut tällä kaudella kotimaisilla kentillä ylivoimaista ja eilen nähtiin, että se voi onnistuessaan haastaa ulkomaalaisia joukkueita, ja jopa voittamaan. Se pelasi eilen itsevarmasti ja uhrautuvasti. Sen lisäksi sillä oli kentällä jotain erityislaatuista talenttia. Sen talentin selässä lukee nimi Pukki. Vasta 20-vuotias kotkalaisnuorukainen laukoi kaksi upeaa maalia ja vahvisti nimeään ulkomaalaisten kykyjenetsijöiden papereissa. Lisäksi sillä oli kentällä kaksi suomalaista jalkapallolegendaa. Legendaarinen keskikentän rouhija Aki "Ägä" Riihilahti sekä Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija, kaiken nähnyt ja kaiken kokenut, itse Kuningas Jari Litmanen.

Huikea joukkue.

Ensi viikolla HJK:lla on mahdollisuus tehdä historiaa ja mennä jatkoon tästä otteluparista ja Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Jos se sen onnistuu tekemään, voidaan se temppu nostaa sinne samaan kategoriaan HJK:n Mestareiden Liigassa pelaamiseen ja Kuusysin euroseikkailuiden kanssa. HJK:n menestyminen ja kasvaminen tekee hyvää suomalaisella jalkapalloilulle. Seuraava lainaus kuvaa hyvin sitä kiimaa ja tunnetta, jota saimme eilen kokea.

"Pelin jälkeen pelaajien kiittäessä hurmiossa kannustavaa katsomoa vanhempi herrasmies kaiveli taskustaan nenäliinaa itkettyään vuolaasti ilosta. Ainakin minulle kuvasti koko pelin tunnetta. Itse en koskaan tule homo homolle taputtamaan, mutta tämä näky oli todellista kulttuuria. Tämä vanha herrasmies ansaitsi kunnioitukseni ja osoitti suomessa olevan todellista kulttuuria ja perinnettä. Hieno peli."

Suomen Suurin, Suomen Kaunein.

Ei kommentteja: