Jalkapallon paikalliskamppailut, Derbyt, ovat yksi parhaista asioista koko lajissa. Niiden kohdalla puhutaan paljon suuremmista asioista kuin pelkästään kolmesta sarjapisteestä. Niiden voittaja on kaupungin tai alueen Herra. Se voi olla myös joukkueen edustaman uskonnon tai poliittisen suuntaumuksen voitto. Kaupungin herruus herättää mielipiteitä kaikkialla. Kahviloissa, kaupoissa, kodeissa, sairaaloissa jopa vankiloissa. Jokainen kaupunkilainen on valinnut puolensa. Joukkueet nokittelevat toisiaan kaikissa mahdollisissa asioissa. Näkyvyydestä lehtien palstoilla, yleisömäärästä, sponsoreiden suosiosta, kaupungin junioreista.
Kaikesta.
Sitten olemassa myös kokonaisten kylien ja kaupungien välisiä hegemoniakamppailuja. Tärkeintä sarjassa on, että juuri se ikuinen kilpakumppani voitetaan. Se herättää suurimmat intohimot ja adrenaliinin.
Koin tänään Etelä-Savon alueen paikalliskamppailun. Mäntyharjun Jäntevä matkusti viereiseen pitäjään Pertunmaalle kamppailemaan alueen herruudesta. Vaikka kyseessä on "vain" kutosdivari, herättävät nämäkin pelit ainakin pelaajien tunteet ja taisteluhalun.
Tätä kamppailua ei vain saa hävitä.
Itse kentälläkin sitä koki sen jännityksen ja adrenaliinin. Kaikki tilanteet pelattiin loppuun. Jokainen hikipisara vuodatettiin, jokainen teki kaikkensa että vastustaja voitetaan. Tilanteiden jälkeen annettiin pieni tönäisy tai kommentti
perään, yritettiin ärsyttää jotta vastustaja hermostuisi.
Provosointi, ah mikä ihana asia.
Vaikka välillä kentällä tunteet olivat kuumia, pelin jälkeen käteltiin reilusti vastustaja. Kiitos, kiitti, hyvä peli..
Olimme taas päässyt kokemaan paikalliskamppailun tunnelman. Siitä jokainen oli iloinen.
Niin, itse ollu päättyi ansaitusti 1-1. Seuraavaa kertaa odotellessa.
