Koko Suomi meni taas sekaisin, kun meidän omat poikamme kantoivat himoitun MM-pytyn kotiin ja voittivat sen upeasti lyömällä finaalissa rakkaan vihollisen Ruotsin. Nyt lehdissä on taas kullanvärisiä otsikoita ja jaksetaan hypettää sitä kuinka Suomi on koko maailman paras salibandymaa. Miettikää nyt, koko maailman. Kyllä on hienon kuuloista.
Koko hommalta putoaa kuitenkin valitettavasti pohja pois, kun aletaan muistelemaan salibandyn asemaa maailmalla. Sitä harrastetaan tosissaan (ja tämäkin pitää laittaa pienellä varauksella, koska ammattilaisarjoista ei ole kyse) vain kahdessa maassa, Suomessa ja Ruotsissa. Suomi pelasi puolivaloilla itsensä MM-finaaliin ja olisi sen tehnyt vaikka silmät sidottuina, ilman käsiä ja shortsit väärinpäin. Se joutui pelaamaan tosissaan vain yhden pelin, kuten myös Ruotsi. Onko se sitten MM-statuksen arvoista?
Ei todellakaan. Hyvin järjestetyt kisat olivat kaikinpuolin ja yllättävän paljon ne saivatkin mediassa huomiota. Niin, Ruotsissa ja Suomessa. Parissa muussa maassa ne huomioitiin vain urheilu-uutisten lopuksi ja urheiluosioiden takakansissa ja lopuissa maissa ei edes tiedetty, että tälläiset kinkerit järjestetään. Toivon tosissani, että muissakin maissa salibandykulttuuri kehittyisi edes välttävälle tasolle, että näistä kisoista kasvaisi oikeasti vakavasti otettavat MM-kilpailut. Nykyisellään ne eivät sitä ole.
