Lebron Jamesia on helppo pitää maailman parhaana koripalloilijana. NBA:n Most Valueble Player (MVP), Scoring Champion, maailmanmestaruus, olympiakulta, tähdistöpelit ja muut tittelit antavat pohjaa tälle väitteelle.
Mutta pohjimmiltaan Lebron on pelkkä kupla.
Sitä himotuinta, NBA:n mestaruutta hän ei ole voittanut. Kun pelit ovat kasvaneet, Lebron on pienentynyt. Juuri silloin kun joukkuen ykköstykin on haluttu ottavan vastuuta, Lebron on vältellyt sitä. Juuri tuon ominaisuuden - tai tässä tapauksessa pikemminkin sen puutteen takia - Lebron ei ole maailman paras. On aivan samantekevää kuinka kovat tilastot kerää runkosarjasta. Sillä ei ole mitään väliä kuinka paljon pinnoja paukuttelee kotihallissa sacramentoja, torontoja tai minnesotia vastaan.
Todelliset voittajat luodaan kovissa paikoissa. Niissä Lebron ei ole koskaan onnistunut.
Lebronia on joskus joku jopa julkenut vertaamaan kaikkien aikojen koripalloilijaan ja urheilijaan, itseensä Michael Jordaniin. Se on sama kuin vertaisi Mikkelin Urheilupuistoa ja Lontoon Wembleytä keskenään. Nämä vertailut voidaan aloittaa siinä vaiheessa, kun Lebron onnistuu voittamaan sen ensimmäisen mestaruussormuksensa. Jordanilla niitä kun sattuu löytymään niin paljon, etteivät ne yhteen käteen mahdu.
8.6.11
Ikuinen Via Dolorosa?
Mixu "Mika-Matti" Paatelaisen ura Suomen jalkapallomaajoukkueen peräsimessä ei alkanut ruusuisesti. Kun alla on nihkeähkö 0-1 voitto Euroopan huonoimmasta maajoukkueesta ja 0-5 tappio Ruotsille, suomalaisen jalkapallokannattajan usko on koetukselle.
Mutta silti, vaikka kuinka ottaa päähän se eilinen esitys, on pakko jaksaa uskoa tulevaan ja katsoa numeroiden taakse. Mixu on selvästi ottanut paljon puhutun ja monesti peräänkuulutetun nuorennusleikkauksen asiakseen. Se tulee vaatimaan aikaa ja hermoja. Mikään ei tule sormia napsauttamalla. Tämä on selkeä välivaihe maajoukkueemme historiassa, joka täytyy vain kulkea läpi.
Tämän hetkinen taso saatiin selville, se on alhaalla. Mutta miten tästä noustaan?
Tulevaisuuden A-maajoukkueringin pelaajien pitää kasvaa kansainväliset mitat täyttäviksi pelimiehiksi ja pelata viikosta toiseen Euroopan huippusarjoissa. Roman on noussut Mestarien Liigan-tasoisen joukkueen avainpelaajaksi, Perpa nousi ryminällä Seria A:n kuumimpien pelaajien joukkoon, Losa sai uralleen uuden alun Skotlannissa ja nyt vain odotellaan, että mistä päin SE puhelinsoitto tulee. Nuorten pelaajien pitää vain tehdä pitkäjänteistä työtä ja nousta askel askeleelta kohti kansainvälistä huippua.
Mixun taas pitää löytää Suomelle sopiva pelityyli, johon kaikki sitoutuvat ja jota kaikki noudattavat. Vaikka Suomen topparit tekivätkin suuria henkilökohtaisia virheitä, paistoi niistä läpi se, että ei ollut pelitapaa johon luottaa ja nojata. Tähän on luonnollinen selitys: aika. Näin nopeasti ei voida ajaa joukkueeseen sisään uutta tyyliä ja tapaa pelata, vaan se vaatii aikaa että pelaaminen tulee selkäytimestä. San Marinoa ja Ruotsia vastaan näin ei ollut. Heitä vastaan näimme epävarman, valmistautumattoman näköisen Suomen, jossa kaikki on vielä kesken.
Niin ja yksi asia. Jos pelaaminen on tuollaista paskaa, kuten se eilen oli, olisi odotettavissa että siellä edes taisteltaisiin hampaat irvessä. Eilen näin ei tehnyt kuin yksi, Perparim Hetemaj. Surullisinta oli, että joukkueen laiskin, saamattomin ja flegmaattisin oli sen kapteeni, Petri Pasanen.
Kaikesta huolimatta, kuinka paljon tahansa muu maailma potkii meitä päähän,
OI SUOMI ON!
Mutta silti, vaikka kuinka ottaa päähän se eilinen esitys, on pakko jaksaa uskoa tulevaan ja katsoa numeroiden taakse. Mixu on selvästi ottanut paljon puhutun ja monesti peräänkuulutetun nuorennusleikkauksen asiakseen. Se tulee vaatimaan aikaa ja hermoja. Mikään ei tule sormia napsauttamalla. Tämä on selkeä välivaihe maajoukkueemme historiassa, joka täytyy vain kulkea läpi.
Tämän hetkinen taso saatiin selville, se on alhaalla. Mutta miten tästä noustaan?
Tulevaisuuden A-maajoukkueringin pelaajien pitää kasvaa kansainväliset mitat täyttäviksi pelimiehiksi ja pelata viikosta toiseen Euroopan huippusarjoissa. Roman on noussut Mestarien Liigan-tasoisen joukkueen avainpelaajaksi, Perpa nousi ryminällä Seria A:n kuumimpien pelaajien joukkoon, Losa sai uralleen uuden alun Skotlannissa ja nyt vain odotellaan, että mistä päin SE puhelinsoitto tulee. Nuorten pelaajien pitää vain tehdä pitkäjänteistä työtä ja nousta askel askeleelta kohti kansainvälistä huippua.
Mixun taas pitää löytää Suomelle sopiva pelityyli, johon kaikki sitoutuvat ja jota kaikki noudattavat. Vaikka Suomen topparit tekivätkin suuria henkilökohtaisia virheitä, paistoi niistä läpi se, että ei ollut pelitapaa johon luottaa ja nojata. Tähän on luonnollinen selitys: aika. Näin nopeasti ei voida ajaa joukkueeseen sisään uutta tyyliä ja tapaa pelata, vaan se vaatii aikaa että pelaaminen tulee selkäytimestä. San Marinoa ja Ruotsia vastaan näin ei ollut. Heitä vastaan näimme epävarman, valmistautumattoman näköisen Suomen, jossa kaikki on vielä kesken.
Niin ja yksi asia. Jos pelaaminen on tuollaista paskaa, kuten se eilen oli, olisi odotettavissa että siellä edes taisteltaisiin hampaat irvessä. Eilen näin ei tehnyt kuin yksi, Perparim Hetemaj. Surullisinta oli, että joukkueen laiskin, saamattomin ja flegmaattisin oli sen kapteeni, Petri Pasanen.
Kaikesta huolimatta, kuinka paljon tahansa muu maailma potkii meitä päähän,
OI SUOMI ON!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)