Asenne, Tahto ja Miikka Kiprusoff

Suomi pelasi hienon ottelun tänään aamuyöstä, kun se pesi tyylikkäästi omissa papereissani jopa yllättävän korkealla olleen Tsekin 2-0. Tuo ottelu vahvisti taas sen, että näin lyhyessä turnauksessa, jossa voittajakaan ei pelaa kuin korkeintaan 7 ottelua, yksi ottelu voi muuttaa koko turnauksen suunnan. Ei, en tarkoita
tällä putoamista versus jatkoonpääsyä, vaan sitä tosiasiaa, että tämä ottelu osoitti sen, että tämä joukkue voi ottaa näistä kisoista mitalin.

Suomi oli parantanut merkittävästi jokaista osa-aluetta. Se kaikkein tärkein, tunne, oli mukana alusta loppuun saakka. Itse kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä jääkiekkokin on ennenkaikkea tahto- ja asennepeli. Hyvä ystäväni Juhani
Tamminenhan on lanseerannut kuuluisan lausahduksen: "95 prosentin keskittyminen on 50 prosentin suoritus." Ja itse aurinkokuningaskaan ei voisi olla yhtä oikeassa, kuin tässä lauseessa. Leijonien peli oli alusta lähtien, siis tunnetasolla,
juuri sitä mitä sen pitääkin olla ja joukkue vaikutti oikeastaan ensimmäistä kertaa Joukkueelta. Jokainen pelaaja tiesi oman roolinsa ja pelasi sen mukaan. Siellä painettiin päätykiekkojen perään asenteella ja siivottiin irtokiekkoja. Se asenne, joka koko joukkueelle oli niiden harvojen Kipperin irtokiekkojen siivoamisessa, oli merkille pantavaa. Siellä tultiin puolustamaan omaa maalia ja maalivahtia. Aikaisemmissa kisoissa lähinnä ykkös- tai kakkoskentässä pelannut Olli Jokinenkin veti hienosti omaa rooliaan neloskentän sentterinä. Ei diivaillut, ei säästellyt vaan painoi niska kyyryssä kulmaan painimaan. Ja näittekö sen reaktion mikä nähtiin kun Suomen avausmaalin jälkeen kuvattiin Suomen vaihtopenkkiä? Siellä Olli Jokinen repesi huutoon ja juhlimaan paljon villimmin ja voimakkaammin kuin muut.

Sitten se toiseksi tärkein, eli maalivahtipeli. Herranjumala, että Kipper oli hyvä! Vaikka Kiprusoff teilattin jo syksyllä hieman kyseenalaisten lausuntojen jälkeen, niin tämän pelin jälkeen en usko kenenkään katuvan sitä, että
Suomen tämän hetken ehdoton ykkösmaalivahti otettiin joukkueeseen. Miikka Kiprusoff on tällä hetkellä tärkein yksittäinen pelaaja. Eikä mitään hätää, ei peli Kipperiin kaadu.

Niin tai näin, ei Suomi ole mitään vielä periaatteessa näissä kisoissa voittanut. Tämä ottelu vain antoi hyvät eväät jatkoa ajatellen. Kuten Jukka Jalonen sanoi, se vaati viikon että joukkueesta kasvoi Joukkue. Huomenna perjantaina
leijonien taistelukyky mitataan taas yhtä askelta kovemman joukkueen kanssa. Yhdysvallat on selkeästi uuden polven USA ja
ehkä pelinopeudeltaan näiden kisojen nopein joukkue. Siellä on Suomen puolustuksella välillä ehkä kiire kun vastahyökkäykseen lähtee patrick kanet, zach pariset ja phil kesselit. Mutta kun tuo sama tunnetaso saadaan pidettyä ja höystetään sitä
vielä tarkemmalla maalintekotehokkuudella, ei Yhdysvallatkaan ole mahdoton.

Jaakko Tallus, maanpetturi?

Ei vaan taas pysty ymmärtämään tämän kansan sokeutta mitä tulee suomalaisiin urheilijoihin ja odotuksiin joita heidän niskaansa kasataan. Taas lähdettin olympialaisiin huikein odotuksin eikä Suomen olympiakomiteakaan hillinnyt näitä odotuksia asettamalla järjettömän 12 mitalin tavoitteen. Tällä hetkellä jokainen suomalainen urheilija on urheillut oman tasonsa mukaan, mutta suomalaisessa mediassa
ja yhteiskunnassa jokainen on epäonnistunut ja he ovat lähes maanpettureita. Ollaan henkilökohtaisesti loukkaantuneita siitä, että meidän kulta-Aikku ei sitä mitalia tuonutkaan.

http://www.iltalehti.fi/kisaextra/2010022311182158_ki.shtml

Sitten nämä valtamediat kehtaavat tehdä tälläisia juttuja! Jumalauta, katsoiko siellä toimituksessa kukaan tuota yhdistetyn ensimmäistä kilpailua tai edes niitä lopputuloksia? Ei Suomi enää vain ole yhdistetyssä se maa mikä dominoi lajia vuosituhannen alussa. Tämän on pystynyt huomaamaan jo kauden maailmancupista, mutta silti tulee kansalle jotenkin yllätyksenä, että Suomi jäi nyt seitsemänneksi. Surullisinta tässä on se, että nämä mediat oikeasti muokkaavat kansan näkemyksiä ja odotuksia urheilun suhteen. Jos tuokin juttu olisi ollut sävyyn 'nappisuorituksella
mitali on mahdollinen', tämäkään sijoitus ei olisi ollut niin suuri yllätys. Mutta kun kerran Iltalehdessä on mitali julistettu varmaksi, saadaan luotua mielikuva että jos Suomi on seitsemäs, eli käytännössä suorittaa tasollaan, se on valtava epäonnistuminen ja katastrofi. EI OLLUT! Vaan suoritus jota näiden kisojen avauskisa
ennakoi.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1984377

"Sana katastrofi ei liene kovin paljon liioiteltua. Etenkin kun
muistetaan, että Suomi oli napannut yhdistetyn joukkuekisasta mitalin kolmissa edellisissä olympialaisissa."

Tässä on kulunut jo neljä vuotta edellisistä olympialaisista. Silloin Hannu Manninen oli kova äijä, joka hiihti muut kiinni vaikka kahden minuutin takaa, nykyisin opiskelija joka harrastaa yhdistettyä. Muutenkin tuona aikana muun maailman taso on vain noussut niin paljon, että jaakkotallukset ja janneryynäset ovat pelkkiä statisteja tuossa seurassa. Eikä tuohonkaan lajiin olla valmiita panostamaan rahallisesti yhtään, vaan annetaan urheilijoiden itse maksaa viulut. Ja mitä he saavat vastineeksi, kun mitalisaldo ei harrastelijoilla aukene, kun vastassa on täysiä ammattilaisia? No sitä ruskeaa ainetta.

Sama se on minulle loppujen lopuksi, kuinka monta mitalia Suomi näissä kisoissa ottaa. Peetu oikeasti ansaitsi mitalin, koska hän vain on yksinkertaisesti tämän hetken toiseksi paras lumilautailija ja Mika Poutalalle olisin mitalin suonut ihan vain miehen sympaattisuuden vuoksi. Toivoisin vain, että ymmärretään asioiden realiteetit ja osataan katsoa niiden mitaliodotusten lävitse, eikä
olla viemässä omalla tasollaan urheilleilta urheilijoilta Suomen passia ja julisteta maanpetturiksi.